Lenovo julkaisi CES 2018 messuilla ns. älynäytön, johon on Google Home integroituna. Amazon julkaisi oman vastaavansa jo viime vuonna, mutta nyt myös samankaltaiset ominaisuudet ovat saatavilla Googlen tekoälylle. Näytöllä varustettu tekoälylaite helpottaisi osan datan hahmottamista, esimerkiksi säätiedotuksien lukemista. Näytössä on kosketusnäyttö ja se toimii myös Chromecast vastaanottimena eli siihen voidaan peilata esimerkiksi kännykästä sisältöä. Laite voisi soveltua hyvin esimerkiksi keittiöön, jossa sillä voitaisiin esimerkiksi näyttää kätevästi reseptejä.
Iso uutinen laitteeseen liittyen on uusi Google Andoird Things -alusta. Android-pohjainen alusta on suunniteltu kuluttajatuotteisiin integroitavaksi ja tulevaisuudessa mahdollisesti nähdäänkin alustaa hyödyntäviä tuotteita lisää, esimerkiksi älykkäitä jääkaappeja. Tämä vuosi tuleekin olemaan tällä saralla erittäin mielenkiintoinen.
Lenovon näyttö on tulossa markkinoille kesän kynnyksellä yhdysvaltoihin. Suomen markkinoille laitetta tuskin saadaan ennen Google Homen virallista julkaisua.
Katso laitteen esittelyvideo Yoututubesta (The Verge).